Parhaat raudan lähteet

Rauta on ihmiselle tärkeä mineraali. Jos rautaa ei saa tarpeeksi, voi se ilmetä väsymyksenä, huimauksena ja jopa päänsärkynä. Elimistö itsessään ei tuota rautaa, joten sitä on saatava ravinnosta. Mitkä ovat parhaita raudan lähteitä?

Rauta on tärkeää erityisesti hemoglobiinille. Lisäksi se on tukena hapen kululle elimistössä.

Tärkeää on kiinnittää huomiota myös muuhun ruokavalioon. Jotkut ruoat ja juomat voivat jopa heikentää raudan imeytymistä. Tällaisia voivat olla kahvi, tee sekä osa maitotuotteista. Lisäksi esimerkiksi kalsium estää raudan tehokasta imeytymistä.

Toisaalta joistakin ravintoaineista voi olla hyötyä raudan imeytymiselle. Yksi tällainen on C-vitamiini, joka siis edistää raudan imeytymistä elimistöön.

Viisi parasta raudan lähdettä

1. Pinaatti

Pinaatin terveysvaikutukset saa helpoiten hyödynnettä pinaattijauheena. Raudan lähteenä pinaatti on yksi parhaista. Siinä on rautaa reilusti — ei kuitenkaan niin paljon kuin Kippari Kalle oletti!

2. Lehtikaali

Lehtikaali on tullut parhaiten tunnetuksi kenties lehtikaalisipseistä. Kyseessä on kuitenkin monilla muilla tavoilla hyödynnettävä kasvis. Tämänkin erinomaisen raudan lähteen saa helposti käyttöön lehtikaalijauheena.

3. Parsakaali

Parsakaali sopii lisäkkeenä ruokaan kuin ruokaan. Nappaa siis mukaan pussillinen parsakaalta vaikkapa pakasteena ja keitä niitä valmiiksi jääkaappiin. Näin niiden käytöstä tulee huomaamatta osa ruokavaliota.

4. Kurpitsansiemenet

Monissa siemenissä on paljon rautaa. Esimerkiksi kurpitsansiement ovat hyvä raudan lähde. Muista siemenistä kannattaa kokeilla esimerkiksi seesaminsiemeniä.

Siemeniä voi lisätä esimerkiksi puuroon tai smoothieen. Ne ovat hyvä lisä myös erilaisiin kasviskeittoihin tuoden samalla mukavaa pureskeltavaa keiton joukkoon.

5. Tumma suklaa

Tumma suklaa on hieman yllättäenkin hyvä raudan lähde. Suosi siis mielummin tummaa suklaata kuin paljon sokeria ja rasvaa sisältävää maitosuklaata.

Mitä raudan puute voi aiheuttaa?

Raudan puute voi aiheuttaa väsymystä ja voimattomuuutta. Muita oireita voivat olla pahoinvointi, huimaus ja päänsärky.

Oman raudantason elimistössä voi testauttaa verikokeella.

Minkälaisia lisäravinteita on saatavilla?

Vaikka söisitkin monipuolisesti ja myös useitakin parhaista raudan lähteistä, voi joskus olla tarvetta rautavalmisteille. Niihin ei kuitenkaan kannata turvautua ilman lääkärissä käyntiä. Joillekin lisäravinteena syöty rauta voi olla jopa vaarallista.

Jos olet jo keskustellut lääkärin kanssa ja on todettu, että tarvitset rautaa lisäravinteesta, on saatavilla runsasti erilaisia tuotteita.

Sisältö jatkuu tuotevinkkien jälkeen.

Sisältö jatkuu.


Mikä raudan lähteistä on sinun suosikkisi? Oletko joutunut kiinnittämään huomiota riittävään raudan saantiin? Kirjoita kommenti ja kerro kokemuksistasi!

Kategoriat ja avainsanat

Lue myös

Terveelliset herkut – 6 vaihtoehtoa Pähkinöitä ja taateleita kipoissa

Herkut kuuluvat pienenä osana terveellisimpäänkin ruokavalioon. Mitä terveellisiä vaihtoehtoja herkuille on?

41
Kurkuma ja kurkumiini Kurkumiinijauhetta ja purkki kurkumiinikapseleita

Kurkuma ja sen aktiivinen vaikuttava aines kurkumiini sisältävät useita terveysvaikutuksia. Lue lisää kurkumiinista ja sen hyödyistä.

21
Paras vedenpuhdistin Vettä, johon tipahtaa vesipisara

Vedensuodatin poistaa vedestä kalkkia, raskasmetalleja sekä muita epäpuhtauksia. Jos haluat esimerkiksi, että juomavesi on mahdollisimman puhdasta, kannattaa harkita vedenpuhdistimen hankkimista.

20
Arginiini Arginiini-purkki, taustalla kuntosali

Arginiini on yksi ihmisen elimistössä esiintyvistä aminohapoista. Se vaikuttaa niin verisuoniin kuin lihaksiin. Minkälaisesta aineesta oikein on kyse?

9
Vitamiinit netistä edullisesti Viisi vitamiinipurkkia vierekkäin

Moni syö päivittäin jotakin vitamiinia, kuten D-vitamiinia. Saako vitamiinit netistä edullisemmin?

31
Karppaus ateriat Kulhossa oleva karppaus-ateria

Karppaus ateriat ovat valmiina myytäviä vähähiilihydraattisia ruoka-annoksia karppaajille. Karppaus on hiilihydraattien vähentämistä ruokavaliosta.

16
Paras mehustin Mehustin ja hedelmiä pöydällä

Mitä jos voisit tehdä mehua juuri niistä raaka-aineista, mistä pidät? Tämä onnistuu, kun otat avuksi mehustimen!

14
Alfalfa – kaikkien ruokien isä? Alfalfa-jauhetta pakkauksessa

Alfalfa-jauhe on yksi niin sanotuista viherjauheista. Mitä terveysvaikutuksia ja hyötyjä sen käytöllä on?

38
Serrapeptaasi Luontaistukku Serrapeptaasi

Serrapeptaasi pilkkoo ainoastaan sairasta ja kuollutta kudosta, ei tervettä ja elävää. Minkälainen entsyymi on oikein kyseessä?

13
Inkiväärin terveysvaikutukset – kuivattuna, jauheena vai tuoreena? Kokonainen tuore inkivääri leikkuulaudalla

Inkivääriä voi käyttää niin tuoreena, kuivattuna kuin jauheena. Mitkä ovat inkiväärin terveysvaikutukset?

74

Ei kommentteja

Tuotevinkit