
Hunajamarja eli haskap
Eksoottiselta kuulostava haskap eli tutummin hunajamarja on todellinen terveyspommi. Suomessa tämä terveysvaikutuksiltaan erinomainen marja on kuitenkin vähemmän tunnettu.

Hunajamarjasta käytetään nimen haskap lisäksi myös nimeä marjasinikuusama. Nimi haskap tulee Japanista, jossa marjalla on pitkät perinteet. Marjan terveysvaikutukset ovatkin paremmin tunnettuja maailmalla, mutta myös Suomessa on huomattu, että kyseessä on todellinen terveyspommi.
Ikuisen nuoruuden marja
Hunajamarja (englanniksi honeyberry) kasvaa nopeakasvuisessa pensaassa, joka on noin reilun metrin korkea. Suomessa sitä viljellään ainakin vielä toistaiseksi pienessä mittakaavassa. Jos innostut itse hunajamarjapensaan kasvattamisesta, kannattaa huomata, että saatavilla on useaa eri lajiketta. Yhdestä pensaasta voi saada kymmenenkin litraa marjoja, joten marjoista riittää terveyttä pidemmäksikin aikaa.
Helppohoitoinen hunajamarja kestää jopa lähes 10 asteen pakkasia. Lisäksi ensimmäiset marjat saa pomittua parhaimmillaan jo kesäkuussa. Hunajamarjaa kutsutaan ikuisen nuoruuden marjaksi, mikä kertoo osaltaan kuinka sen terveysvaikutuksia arvostetaan sen perinteisissä kasvuympäristöissä.
Hunajamarja on hyvänmakuinen, mehukas ja terveellinen marja, joka ei ole kuitenkaan saavuttanut kovinkaan suurta suosiota. Joidenkin mielestä esimerkiksi hunajamarjasta tehty hillo muistuttaa kuningatarhilloa. Lajikkeesta riippuen maku voikin muistuttaa jotakin mustikan ja vadelman väliltä.
Marjan käyttäminen ja hyödyt
Hunajamarjassa on runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja — enemmän kuin esimerkiksi mustikassa. Myös flavonoideja siinä on enemmän kuin mustikassa.
Pienimuotoisessa tutkimuksessa on saatu viitteitä, että hunajamarja laskiksi verenpainetta ja sillä olisi positiivia vaikutuksia muistiin.
Haskap on hyvä raaka-aine muun muassa kuivatuille marjoille, jauheelle ja rouheelle, mutta erilaisten valmisteiden saatavuus on vielä valitettavan heikkoa. Mikäänhän ei estä kasvattamasta omia hunajamarjoja ja valmistamasta niistä jauhetta, rouhetta tai vaikkapa mehua.
Hunajamarjapensaan marjat voi myös kuivata monien muiden marjojen tapaan ja napostella herkkujen sijasta. Näin saat tämän terveyspommin hyödyt ja terveysvaikutukset hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.
Hunajamarja, marjasinikuusama, haskap — rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joko sinä olet maistanut tätä terveellistä marjaa? Kirjoita kommentti!
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Kategoriat ja avainsanat
Lue myös

Elimistö ei tuota rautaa, joten sitä on saatava ravinnosta. Mitkä ovat parhaita raudan lähteitä?

Astaksantiini on voimakas antioksidantti, joka voi auttaa esimerkiksi auringonvaloa vastaan sisäisesti. Lue mitä muita hyötyjä astaksantiinilla on.

5-HTP on rauhoittava ja nukahtamista helpottava luontaistuote. Suosituksi tuotteeksi nousseen 5-HTP:n hyödyistä on paljon positiivisia kokemuksia.

Marja-aronia on Suomessakin viihtyvä pensas, joka tuottaa terveysvaikutuksiltaan erinomaisia marjoja. Minkälainen marja on kyseessä?

Käytätkö viherjauheita? Kokeile myös ohranorasta! Ohranorasjauheen käyttö on helppoa, ja se on terveellinen lisä päivittäiseen ruokavalioon.

Alfalfa-jauhe on yksi niin sanotuista viherjauheista. Mitä terveysvaikutuksia ja hyötyjä sen käytöllä on?

Tata Harper valmistaa laadukasta luonnonkosmetiikkaa vastuullisille kuluttajille. Joko sinulla on kokemuksia Tata Harperin tuotteista?

Herkut kuuluvat pienenä osana terveellisimpäänkin ruokavalioon. Mitä terveellisiä vaihtoehtoja herkuille on?

Mulperimarja on superfood, jonka syömisestä ei tule huonoa omaatuntoa. Mitä terveysvaikutuksia mulperimarjoilla on?

Evolve Organic Beauty on englantilainen luonnonkosmetiikan brändi. Se valmistaa vuosien kokemuksella luonnonmukaisia kosmetiikan tuotteita.
Tuotevinkit

Ei kommentteja