Luontaistuote laihdutukseen

Alevahti.fi

Ruokavaliolla on merkittävä vaikutus laihdutuksessa ja painonhallinnassa. Terveellinen ruoka ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan ruokavalion lisäksi on myös harrastettava liikuntaa.

Marjoja sydämen muotoisessa kulhossa

Korvaamalla epäterveelliset herkut terveellisillä voidaan lähtökohdasta riippuen saavuttaa merkittäviäkin tuloksia.

Korvaamalla ruoassa käytettyjä aineksia luonnonmukaisilla vaihtoehdoilla eli luontaistuotteilla voidaan myös vaikuttaa laihdutukseen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että mikään yksittäinen luontaistuote laihdutukseen ei ratkaise kenenkään painonhallintaan liittyviä haasteita.

Ruokavalio kannattaa joka tapauksessa pitää mahdollisimman luonnonmukaisena. Prosessoidussa ruoassa on usein paljon lisättyä sokeria ja suolaa. Ne ovat myös suunniteltu niin, että ihminen hamuaa niitä yhä enemmän ja enemmän.

Laihduttajan luontaistuotteet voivat muun muassa virkistää aineenvaihduntaa, edistää nesteenpoistoa tai auttaa kehon puhdistuksessa. Luontaistuotteista voi siis saada apua laihdutukseen oleellisesti vaikuttavissa tekijöissä.

Sen sijaan ruokavaliossa käytettyjä keinotekoisia ja epäterveellisiä ainesosia voi korvata luontaistuotteilla. Seuraavassa muutamia luontaistuotteita, joista voi olla apua laihduttajalle:

Laihduttajan luontaistuotteet

1. Erilaiset sokerin korvikkeet

Sokeri on yksi petollisimmista ruoka-aineista, jota monet meistä saavat päivittäisessä ruokavaliossa liikaa. Sokerille on kuitenkin vaihtoehtoja.

Luontaistuotteista esimerkiksi kookospalmusokeri voi korvata sokerin makeuttajana. Toinen hyvä vaihtoehto rypälesokerista luontaisesti valmistettava karppisokeri. Uskomatonta kyllä, karppisokeri on täysin kaloriton makeuttaja!

Kaupan herkuistakin tutuksi tullut sokerinkorvike Stevia voi kohtuullisesti käytettynä olla sokeroituja tuotteita parempi valinta.

2. Vihreä tee

Vihreä tee voi eräiden tutkimusten mukaan olla avuksi laihdutuksessa. Erään tutkimuksen mukaan sen teho on parhaimmillaan, jos harrastaa myös liikuntaa. Vaikutus perustuu vihreän teen aineenvaihduntaa tehostavaan vaikutukseen.

Onko sinulla kokemuksia vihreän teen vaikutuksesta laihdutukseen? Kirjoita kokemuksesi kommenteissa!

Sisältö jatkuu tuotevinkkien jälkeen.

Sisältö jatkuu.

3. Antitox-yrttiuutetabletti

Artisokan lehtiuutetta, maarianohdakkeen siemenuutetta, voikukanverso ja -juuriuutetta, boldopuunlehtiuutetta ja piparmintunversouutetta sisältävä Antitox-yrttiuutetabletti voi toimia apuna niin sanotussa kehon puhdistuksessa.

Kuurina otettava yrttiuutetabletti suositellaan yhdistämään runsaas veden juomiseen, kasvispainotteiseen ruokavalioon sekä aktiiviseen liikkumiseen parhaiden tulosten saavutettamiseksi.

4. Artisokkauute

Aineenvaihduntaa aktivoiva artisokkauute sopii yrttiuutetablettien tapaan niin sanottuihin puhdistuskuureihin. Tällaisia tuotteita ei siis tule käyttää säännöllisesti, vaan ainoastaan kuureissa. Tuotteilla on myös haittavaikutuksensa, joihin kannattaa perehtyä ennen mahdollisen käytön aloittamista.

5. Puolukka

Tämän kotimaisen marjan terveysvaikutukset voi saada myös puolukkajauheesta. Puolukka lisää muun muassa vatsan hyvinvointia sen korkean kuitupitoisuuden ansiosta. Sen sisältämät antioksidantit puhdistavat elimistöä ja puolukasta on hyötyä myös aineenvaihdunnalle.

6. Glukomannaani

Glucomannan eli glukomannaani on yksi harvoista oikeasti toimivaksi todistetusta laihduttajan luontaistuotteista. Sen teho perustuu kylläisyyden tunteeseen — kyseessä on niin sanottu kylläisyyskapseli. Tämä Amorphophallus konjac -mukulakasvista uutettu kasvikuitu turpoaa vatsassa jopa 300-kertaiseksi. Näin sen käytön jälkeen ei edes halua syödä liikaa. Toisaalta paras teho saadaan yhdistämällä käyttö terveellisen ruoan nauttimiseen.

Glukomannaanilla on myös toinen terveyteen positiivinen vaikutus, sillä se alentaa kolesterolia. Kyseessä on myös EU:n hyväksynnän saanut laihduttava elintarvike.

Sisältö jatkuu tuotevinkkien jälkeen.

Sisältö jatkuu.

Painonhallintaan myös tutut keinot

Laihdutuksen ja painonhallinnan tukena toimii myös niinkin yksinkertainen ja edullinen luontaistuote kuin vesi. Juomalla riittävästi aineenvaihdunta pysyy aktiivisena. Lisäksi välttyy harhalta, että olisi nälkä vaikka oikeasti onkin jano.

Lisäksi olisi syötävä riittävästi kasviksia, kuten vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Tärkeää laihdutuksessa ja painonhallinnassa on myös noudattaa säännöllistä ruokarytmiä. Erilaisia luontaistuotteita voi harkita, kun nämä perusasiat ovat kunnossa.


Painonpudotus vaatii kärsivällisyyttä

Painonpudotus voi parhaimmillaan johtaa huomattavasti mukavampaan ja helpompaan elämään. Juuri sen takia painonpudotus onkin tavoitteena lukuisilla ihmisillä.

Haarukka, jonka ympärille on kietaistu mittanauha

Toisaalta mahdollinen ylipaino voi vaikuttaa elämään monella negatiivisella tavalla: huono itseluottamus, masennus, terveysriskit ja muut fyysiset vaikeudet voivat kaikki olla seurauksia jo lievästä ylipainosta. Pyrkimällä normaalipainoon voidaan siis saavuttaa monia positiivia seikkoja.

Ensimmäinen askel, joka ylipainoisen kannattaa ottaa, on varata aika lääkärille, joka voi mahdollisesti suositella miten painonpudotusta kannattaa ja kestää lähteä tavoittelemaan.

Lääkärin tulisi suorittaa kattavat testit, jotta mahdolliset terveysriskit saadaan kartoitettua ja painonpudotus voi alkaa terveeltä pohjalta. Realistinen painonpudotus alkaa aina maltillisesti sekä itselle sopivin tavoin.

5 vinkkiä painonpudotukseen

1. Asenne. Painonpudotus koostuu kohtalaisen yksinkertaisista tekijöistä, joihin voidaan helpoiten vaikuttaa riittävällä liikunnalla ja terveellisellä ravinnolla. Tärkein tekijä painonpudotusta tavoitellessa on kuitenkin oikea asenne.

2. Aseta realistiset tavoitteet. Suurin virhe painonpudotusta tavoitellessa on liian kovien tavoitteiden asettaminen. Ensimmäiseksi tavoitteeksi voit vaikka asettaa päivittäisen liikunnan lisäämisen ja epäterveellisen ruoan vähentämisen. Kiloja on turha laskea ennen kuin ainakin kaksi edellä mainittua asiaa on otettu huomioon.

3. Kuuntele kehoasi. Painonpudotukseen ryhdyttäessä kehossa tapahtuu erilaisia reaktioita. Jos painonpudotus tuntuu liian rankalta, sitä se luultavasti myös on. Tässä tapauksessa tulee miettiä onko esimerkiksi liikuntaa lisätty liian kovalla tahdilla tai onko ruokavalioita karsittu turhan tiukasti.

4. Vältä turhaa herkuttelua. Suosikkiherkkujen kokonaan kieltäminen ei ole mielekästä, eikä edes järkevää. Turhaa napostelua on kuitenkin vältettävä. Syö lisäksi enemmän kuituja. Kuidut täyttävät nopeammin ja ne pitävät näläntunteen kauemmin poissa.

5. Juo enemmän vettä. Vain harvat juovat tarpeeksi vettä päivän aikana, vaikka veden juonnilla tiedetään olevan runsaasti positiivisia vaikutuksia. Pyri juomaan vaikkapa kuudesta kahdeksaan lasia päivän aikana. Painonpudotukseenkin tarpeeksi nautittu vesimäärä vaikuttaa positiivisesti. Veden lisäksi voit harkita erilaisia luontaistuotteita laihdutuksen tueksi.

Painonpudotus on elämäntapa

Kurinalaisuus ja kärsivällisyys ovat lopulta parhaat keinot painonpudotusta tavoitellessa. Painonpudotusta ei kannata pitää lyhyenä projektina, vaan pitempiaikaisena elämäntapojen muutoksena. Muutosten ei tarvitse olla järin suuria, jotta positiivisia tuloksia voidaan jo saavuttaa. Perustekijät, kuten terveellinen ruokavalio ja sopiva liikkuminen vievät jo pitkälle tavoitteissasi. Terveellisiä elämäntapoja ei myöskään saa unohtaa heti, kun haluttu painonpudotus on saavutettu.

Painonpudotukseen ei ole oikoteitä, mutta pitämällä seuraavat kaksi yksinkertaista seikkaa mielessä onnistumisprosenttisi nousee moninkertaiseksi:

  • Syö terveellisesti ja säännöllisesti
  • Harrasta sinulle mieluisia liikuntalajeja

Mikä on realistinen painonpudotus kuukaudessa?

Kaikkia painonpudotusta tavoittelevien mielessä varmasti millainen realistinen painonpudotus olisi mahdollista. Kuukaudessa voidaan puhua muutamasta kilosta. Kaikille pätevää tavoitetta on kuitenkin mahdoton määritellä, mutta tärkeää on myös, että tavoitteet eivät ole liian kovia. Muutaman kilon painonpudotukseen päästään jo noin puolen kilon useimmille realistisella viikkotahdilla.

Mikä on realistinen painonpudotus puolessa vuodessa?

Jos puolen kilon tahtia jatkaa puolen vuoden ajan, onko realistinen painonpudotus puolessa vuodessa (eli 26 viikossa) 13 kiloa? Kyllä se mahdollista on, mutta jälleen kerran kaikki riippuu aloitustasosta. Lisäksi painonpudotuksen tahti hidastuu useimmilla mitä pidemmälle edetään.

Mitä asioita sinä olet todennut hyväksi painonpudotusta tavoitellessa? Kirjoita kommentti ja jaa positiiviset sekä negatiiviset kokemuksesi.


Onko sinulla kokemuksia erilaisista luontaistuotteista laihdutukseen? Kirjoita kommentti!

Kategoriat ja avainsanat

Lue myös

Ideoita talviliikuntaan – virkistystä ja paremmat unet! Talvinen maisema, jossa tie ja lumisia puita

Useilla liikuntainnostus loppuu talvella -- liikunnalla on suuri merkitys myös uneen. Katso ideoita talviliikuntaan.

62
Personal trainer avuksi laihdutukseen? Personal trainer

Personal trainer voi auttaa, jos haluat laihduttaa tai tavoittelet terveellisempää elämää.

38
Kaloritaulukko Kaloritaulukko

Kaloritaulukko on oiva apu esimerkiksi painonpudotusta tavoitellessa. Taulukosta saat tarkat tiedot eri ravintoaineiden kalorimääristä.

14
Painoindeksi, painoindeksilaskuri ja kaava Puntari

Painoindeksiä käytetään pituuden ja painon suhteen laskemiseen. Mikä on painoindeksin kaava? Laske omasi painoindeksilaskurilla!

42
Kalorikulutus Kalorikulutus

Kalorikulutus vaihtelee suuresti – riippuen esimerkiksi sukupuolesta, painosta ja iästä. Miten eri lajit kuluttavat kaloreita?

13

Ei kommentteja

Tuotevinkit