Marja-aronia – rouheena, jauheena tai tuoreena omalta pihalta!

Marja-aronia on Suomen olosuhteissa viihtyvä pensas, joka tuottaa terveysvaikutuksiltaan erinomaisia marjoja.

Marja-aronian terttuja lautasella
Marja-aronian marjat kasvavat tertuissa. Niistä valmistetaan muun muassa jauhetta ja rouhetta.

C-vitamiinia, E-vitamiinia, kuituja, fosforia, mangaania, magnesium, kaliumia, rautaa… Marja-aronia on yksi terveellisimmistä lähiympäristössämme kasvavista marjoista, mutta harva silti tunnistaa sitä edes kotipihaltaan tai hyödyntää sen terveysvaikutuksia valmisteena.

Kyseessä on kotimainen superfood, jossa on kattavasti vitamiineja ja antioksidantteja. On tutkittu muun muassa, että marja-aronia voi laskea verenpainetta.

Marja-aronia onkin parhaimmillaan todellista lähiruokaa ja superfoodia. Omalla pihalla kasvavista pensaista marjat saa vieläpä helposti poimittua talteen. Marja-aronian marjat kasvavat tertuissa ja niiden kuori on vahva, mikä helpottaa poimintaa entisestään.

Terveysvaikutukset omalta pihalta

Syksyllä kypsyvät marjat ovat maultaan parhaimmillaan muutamien pakkasöiden jälkeen. Paras ajankohta vaihtelee kasvupaikasta riippuen, mutta paras poiminta-aika on noin syyskuulta lokakuun alkuun. Syyssateet turvottavat marjoja ja niiden kirpeys tasoittuu. Yleinen virhe on poimia marjoja liian aikaisin. Tällöin marjat ovat kirpeitä ja happamia.

Toinen yleinen virhe on sekoittaa marja-aronia toiseen aronioiden sukuun kuuluvaan pensaaseen, koristearoniaan. Sen marjat ovat mauttomampia, happamia ja pienempiä. Toisaalta koristearonian marjat ovat silti syötäviä.

Marjat voi pakastaa muiden marjojen tapaan. Lisäksi niistä voi tehdä hilloa tai vaikkapa hyytelöä. Marjoista saa myös terveellistä mehua, joka kannattaa valmistaa keittämisen sijaan puristamalla. Tällöin marjojen vitamiinit ja antioksidantit säilyvät parhaiten.

Mehustamisesta jääneet kuoret voi kuivattaa ja jauhaa marjoa-aronia jauheeksi. Mikäpä sen parempaa kuin hyödyntää koko marja ja sen terveysvaikutukset!

Hyvin satoisana pensaana marja-aronia saattaa tuottaa jopa 10 kiloa marjoja pensasta kohden. Helppohoitoinen pensas ei myöskään kärsi tuholaisista merkittävästi.

Jauhe, rouhe…

Jos ei halua kasvattaa marjoja omissa pensaissa, on onneksi saatavilla valmisteita, joiden avulla marja-aronian terveysvaikutukset saa hyödynnettyä. Saatavilla on niin rouheita kuin jauheita.

Jauheissa ja rouheissa on mieto maku, joka sopii monien muiden jauheiden ja rouheiden tapaan monenlaisiin ruokiin.

Marja-aronia rouheen lisäksi voi samalla ostaa tyrnirouhetta, mustaherukkarouhetta ja karpalorouhetta. Näin saat hyödynnettyä useamman kotimaisen marjan vaikutuksen terveytesi tueksi. Saatavilla on myös useampaa marjaa sisältäviä jauhesekoituksia, joissa voi olla esimerkiksi edellä mainittuja marjoja.

Keräät marja-aroniaa sitten omalta pihalta tai ostat jauhetta tai rouhetta kaupasta, kyseessä on todellinen kotimainen superfood, jota ei todellakaan kannata jättää hyödyntämättä!


Onko sinulla kokemuksia marja-aroniasta? Kasvaako pensas kenties kotipihallasi? Kirjoita kommentti!

Kategoriat ja avainsanat

Lue myös

Astaksantiini Astaksantiinikapseleita

Astaksantiini on voimakas antioksidantti, joka voi auttaa esimerkiksi auringonvaloa vastaan sisäisesti. Lue mitä muita hyötyjä astaksantiinilla on.

13
Mulperimarja Mulperimarjoja kulhossa

Mulperimarja on superfood, jonka syömisestä ei tule huonoa omaatuntoa. Mitä terveysvaikutuksia mulperimarjoilla on?

12
Ruusujuuri Ruusujuuri

Ruusujuuri on perinteinen kansanhoidossa käytetty kasvi. Sillä voi olla vaikutuksia fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn.

10
Goji-marja on todellinen luonnon ihme Goji-marjoja pöydällä olevassa lusikassa

Goji-marjaa sanotaan yhdeksi maailman ravinnerikkaimmista marjoista. Lue lisää Goji-marjasta ja sen terveysvaikutuksista.

37
Ubikinoni – terveysvaikutukset lisäravinteesta? Purkillinen ubikinoni Q10 -lisäravinnetta

Ubikinoni eli koentsyymi Q10 on ihmisen elimistössä esiintyvä K-vitamiinin kaltainen yhdiste. Mitkä ovat ubikinonin terveysvaikutukset? Entä voiko sen hyötyjä lisätä ravintolisällä?

54
Ohranoras – terveysvaikutukset myös mehujauheesta? Ohranorasjauhetta kulhossa. Taustalla ohrapelto.

Käytätkö viherjauheita? Kokeile myös ohranorasta! Ohranorasjauheen käyttö on helppoa, ja se on terveellinen lisä päivittäiseen ruokavalioon.

57
Lehtikaali Foodin Lehtikaalijauhe, taustalla tuoretta lehtikaalta

Lehtikaali on tuttu kasvis kauppojen tuoreosastoilta. Harva kuitenkaan tietää sen terveysvaikutuksia, jotka saa hyödynnettyä myös lehtikaalijauheena.

10
Vitamiinit, magnesium ja sinkki suihkeena – kannattaako suihkeen käyttö? Pullo vitamiinisuihketta

Sinkkisuihke, magnesiumsuihke, vitamiinisuihkeet -- ravintolisän voi ottaa tabletin sijasta myös suihkeena. Mitä etuja siitä on?

80
Paras tehosekoitin – testi ja vertailu 7 eriväristä tehosekoitinta

Parhaat tehosekoittimet valmistavat erilaiset ruoat ja välipalat sekunneissa. Mikä voisi olla paras tehosekoitin? Katso vertailu!

44
Paras diffuuseri? – Testissä aroma diffuuserit Muji-ilmankostutin, josta tulee ulos höyryä

Diffuuseri on ilmaa kostuttava laite, jota voi käyttää myös aromaterapiaan. Lue vertailumme aroma diffuusereista ja löydä paras diffuuseri!

53

Ei kommentteja

Tuotevinkit