Tata Harper – kokemuksia luonnonkosmetiikasta
Tata Harper valmistaa laadukasta luonnonkosmetiikkaa vastuullisille kuluttajille. Merkin luonnonkosmetiikka on sertifioitua, ja tuhansien käyttäjien kokemuksien mukaan erittäin toimivaksi todettua. Joko sinulla on kokemuksia Tata Harperin tuotteista?

Vaikka merkki on tuttu luonnonkosmetiikan saralla, ei se välttämättä ole tuttu kaikille. Tutustutaan siis hieman tarkemmin tähän luonnonkosmetiikan yhden arvostetuimman merkin historiaan ja toimintaan.
Kyseessä on vuonna 2002 perustettu yhdysvaltalainen merkki, joka myös valmistaa tuotteensa Yhdysvalloissa. Merkki syntyi omasta tarpeesta. Perustaja, Tata Harper, huomasi kuinka paljon erilaisia kemikaaleja kosmetiikassa käytetäänkään. Tämän huomattuaan alkoi matka yhdeksi luonnonkosmetiikan suosituimmista merkeistä. Nimensä merkki on siis saanut perustajansa mukaan.
Sisältö jatkuu tuotevinkkien jälkeen.
Sisältö jatkuu.
Tata Harperin tehtaan lähistöllä viljellään osa merkin käyttämistä raaka-aineista. Jo tämä seikka erottaa merkin useista luonnonkosmetiikan kilpailijoista, ja tekee Tata Harperista todellisen luonnonkosmetiikan osaajan.
Kaikkia käyttämiään raaka-aineita Tata Harper ei kuitenkaan viljele itse, vaan käyttää raaka-aineita lähes 70 maasta. Tämä voi kuulostaa oudolta vastuulliseen tuotantoon pyrkivältä toimijalta, mutta tavoitteena on ollut löytää parhaat mahdolliset raaka-aineet jokaiseen tarkoitukseen. Tuotteilla on myös useita luonnonkosmetiikan sertifikaatteja, jotka takaavat että raaka-aineet ovat luonnonmukaisia.
Merkin tuotteissa käytetäänkin yli 300 erilaista raaka-ainetta. Jokaisen käyttötarkoitus on tarkkaan mietitty, ja tavoitteena on ollut löytää luonnollinen vastine keinotekoisille kemikaaleille, tuoksuille ja väreille. Tata Harperilla onkin runsaasti kokemuksia erilaisten luonnon omien raaka-aineiden käytöstä kosmetiikassaan.
Tata Harperin valikoimaan kuuluu erilaisia luonnonkosmetiikan tuotteita muun muassa seuraavissa kategorioissa:
- Kasvonaamio
- Kasvosuihke
- Kasvovesi
- Kasvovoide
- Kasvoöljy
- Puhdistus
- Seerumi
- Silmänympärysvoide
- Vartalovoide
Merkillä on myös käteviä tuotepakkauksia, joilla pääset hyödyntämään samalla useaa eri tuotetta. Toisaalta tuotepakkaukset ja lahjapakkaukset sopivat hyvin myös lahjaksi.
Kaikki nämä laadukkaat tuotteet on helppo tunnistaa vihreästä väristään, vaikka toki muitakin värejä purkeissa käytetään.
Tata Harperin tuotteita löydät parhaista luonnonkosmetiikan verkkokaupoista, kuten Naturelle ja Skincity. Hyvä vaihtoehto merkille on esimerkiksi Evolven luonnonkosmetiikka.
Tuotteet ovat siis laadukasta ja aitoa luonnonkosmetiikka. Niissä ei ole käytetty seuraavia ainesosia:
- Keinotekoisia hajusteita tai värejä
- Synteettisiä kemikaaleja
- GMO:ta eli geenimuunneltuja organismeja
- Myrkyllisiä ainesosia
- Täyteaineita
Tuotevinkki: Tata Harper Elixir Vitae

Tata Harper Elixir Vitae on seerumi, joka tasoittaa juonteita. Se on suunniteltu tehoamaan erityisesti syviin juonteisiin sekä lisäämään ja ylläpitämään ihon nuorekasta täyteliäisyyttä. Elixir Vitae sisältää 72 luonnonmukaista ainesosaa.
Luonnonmukainen tuote on erinomainen vaihtoehto pistoksena annettavilla hoidoille. Tata Harper Elixir Vitae on tuote, jossa valmistaja on hyödyntänyt kokemuksiaan luonnon omista raaka-aineista todella pitkälle kehitetyssä tuotteessa.
Onko Tata Harper sinulle tuttu luonnonkosmetiikan merkki? Onko sinulle kenties kertynyt jo kokemuksia Tata Harperin laadukkaista tuotteista? Kirjoita kommentti!
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Kategoriat ja avainsanat
Lue myös
Arginiini on yksi ihmisen elimistössä esiintyvistä aminohapoista. Se vaikuttaa niin verisuoniin kuin lihaksiin. Minkälaisesta aineesta oikein on kyse?
Astaksantiini on voimakas antioksidantti, joka voi auttaa esimerkiksi auringonvaloa vastaan sisäisesti. Lue mitä muita hyötyjä astaksantiinilla on.
Inkivääriä voi käyttää niin tuoreena, kuivattuna kuin jauheena. Mitkä ovat inkiväärin terveysvaikutukset?
Krilliöljy on monille toimivin tapa saada tarpeeksi omega-3 -rasvahappoja. Miksi käyttää krilliöljyä kalaöljyjen sijasta?
Suomenkin metsissä esiintyvää kuusenkerkkää hyödynnetään monenlaisten luontaistuotteiden valmistuksessa. Mitä kaikkia tuotteita on saatavilla?
Mustikkajauheella voidaan saada samat terveysvaikutukset kuin tuoreilla mustikoilla. Lue lisää mustikkajauheen hyödyistä.
Karppaus ateriat ovat valmiina myytäviä vähähiilihydraattisia ruoka-annoksia karppaajille. Karppaus on hiilihydraattien vähentämistä ruokavaliosta.
Marja-aronia on Suomessakin viihtyvä pensas, joka tuottaa terveysvaikutuksiltaan erinomaisia marjoja. Minkälainen marja on kyseessä?
Käytätkö viherjauheita? Kokeile myös ohranorasta! Ohranorasjauheen käyttö on helppoa, ja se on terveellinen lisä päivittäiseen ruokavalioon.
Flunssaan voi saada apua niin erilaisista ravintolisistä kuin luontaistuotteista. Lue mitä keinoja flunssaa vastaan kannattaa kokeilla.
Ei kommentteja