Ruusujuuri

Ruusujuuri on perinteinen suomalaisessakin kansanhoidossa käytetty kasvi. Sillä voi olla vaikutuksia niin fyysiseen kuin henkiseen suorituskykyyn. Usein ruusujuurta kutsutaankin Pohjolan omaksi Ginseng-juureksi.

Ruusujuuri

Maksaruohokasvien joukkoon kuuluva ruusujuuri (englanniksi rhodiola rosea tai golden root) viihtyy viileässä ilmastossa ja erityisesti arktisilla alueilla. Tällaisia alueita on esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Venäjän pohjoisosissa sekä Grönlannissa. Näiden lisäksi ruusujuurta esiintyy Alpeilla.

Ruusulle tuoksuvan ruusujuuren terveysvaikutuksia on hyödynnetty vuosisatojen ajan. Ruusujuuri on adaptogeeninen kasvi, mikä tarkoittaa, että kyseessä on yrtti tai lääkinnällinen kasvi, jolla uskotaan olevan positiivisia terveysvaikutuksia. Adaptogeenisiä kasveja ovat muiden muassa myös maca, maraljuuri ja pakurikääpä.

Sisältö jatkuu tuotevinkkien jälkeen.

Sisältö jatkuu.

Tutkimustenkin mukaan ruusujuuri voi auttaa stressiin. Lisäksi sen koetaan parantavan fyysistä ja henkistä suorituskykyä sekä lisäävän vastustuskykyä.

Yli tuhannen vuoden hyödyntäminen pohjoisissa olosuhteissa on tehnyt ruusujuuresta yhden suomalaisen kansanlääkkinnän pilareista. Usein sitä verrataankin toiseen pohjoisen omaan kasviin, väinönputkeen. Yöttömässä yössä kasvavaan ruusujuureen sanotaan kertyvän erityisen runsaasti terveysvaikutuksia.

Käyttötavat

Ruusujuurta voi hyödyntää eri tavoin. Yksi yleisimmistä on kuivatusta juuriosasta valmistettu ruusujuuriuute. Lisäksi on saatavilla niin sanottuja ruusujuurishotteja.

Ruusujuuren voi ottaa käyttöön muun muassa uutetta sisältävinä kapseleina. Kapseleissa annokseen riittää yleensä yksi kapseli päivässä. Joissakin valmisteissa suositellaan pitävän taukoja käytöstä, jotta ruusujuuren hyödyt saadaan käyttöön tehokkaimmin.

Saatavilla on myös ruusujuurirouhetta ja -jauhetta. Kasvin juuriosasta valmistettu rouhe sopii esimerkiksi teen valmistukseen. Joidenkin mielestä maku tuo mieleen ruusun tuoksun. Ruusujuurta voi kasvattaa myös itse hankkimalla siemeniä. Toisaalta kasvin voi kasvattaa juuresta pätkityistä palasista.

Kokemuksia ruusujuuren terveysvaikutuksista

Jos ruusujuuren hyödyt on todennut toimiviksi niin viikingit kuin kosmonautit niin kyseessä todennäköisesti on toimiva luonnontuote!

Käytyämme läpi kymmeniä ruusujuuresta kirjoitettuja kokemuksia, voimme listata yleisimmät siitä saatavat hyödyt:

  • Piristää
  • Parantaa unen laatua ja helpottaa nukahtamista
  • Auttaa fyysiseen ja henkiseen vireyteen
  • Vaikutus urheilusuoritukseen positiivinen, lisää kestävyyttä

Huomaathan, että keräämämme kokemukset ovat netissä julkaistuja, joihin kannattaa aina suhtautua varauksella. Jotain suuntaa niistä voi kuitenkin saada. Parasta tietysti olisi, jos koettujen terveysvaikutusten tueksi olisi tehty tutkimuksia, joissa vaikutukset on todettu tieteellisin menetelmin.

Monet kokemuksiaan kirjoittaneet totesivat lisäksi, että parhaan vaikutuksen saa pitämällä taukoja käytöstä. Tätä samaa suosittelevat myös monet tuotteiden valmistajista.

Raskaana oleville ruusujuurta ei suositella. Lisäksi jos kärsit kilpirauhasen liikatoiminnasta, verenpainetaudista tai reuman akuutista vaiheesta, ei ruusujuurta suositella käytettävän.

Koska kasvi viihtyy Suomen olosuhteissa hyvin, on ruusujuuresta valmistettuja tuotteita saatavilla täysin kotimaisina. Näin kyseessä onkin yksi parhaista kotimaisista superfoodeista, jonka terveysvaikutukset kannattaa hyödyntää!


Joko sinä olet kokeillut ruusujuurta? Minkälaisia kokemuksia sinulla on sen vaikutuksista? Kommentoi!

Kategoriat ja avainsanat

Lue myös

Maca-jauhe – hyödyt ja kokemuksia Maca-jauhetta otettuna kulhosta lusikkaan

Maca on todellinen superfood Perusta! Lue Maca-jauheen hyödyistä ja jaa kokemuksesi sen vaikutuksista.

40
Paras diffuuseri? – Testissä aroma diffuuserit Muji-ilmankostutin, josta tulee ulos höyryä

Diffuuseri on ilmaa kostuttava laite, jota voi käyttää myös aromaterapiaan. Lue vertailumme aroma diffuusereista ja löydä paras diffuuseri!

53
Goji-marja on todellinen luonnon ihme Goji-marjoja pöydällä olevassa lusikassa

Goji-marjaa sanotaan yhdeksi maailman ravinnerikkaimmista marjoista. Lue lisää Goji-marjasta ja sen terveysvaikutuksista.

37
Paras vedenpuhdistin Vettä, johon tipahtaa vesipisara

Vedensuodatin poistaa vedestä kalkkia, raskasmetalleja sekä muita epäpuhtauksia. Jos haluat esimerkiksi, että juomavesi on mahdollisimman puhdasta, kannattaa harkita vedenpuhdistimen hankkimista.

20
Melarest kokemuksia – entä vaihtoehdot? Useita Melarest Melatoniini -tuotteita rinnakkain

Melarest on mainoksista tuttu melatoniini. Minkälaisia kokemuksia Melarest Melatoniinista on? Entä mitä vaihtoehtoja sille on?

46
Paras punavalolaite – Innolux Red? Punaista valoa tummalla taustalla

Mitä on punavalohoito ja minkälaisia vaikutuksia sillä on? Entä mikä voisi olla paras laite mihinkin käyttöön?

40
Pinaatti Pussillinen pinaattijauhetta, taustalla tuoretta pinaattia

Pinaatti on terveellinen vihannes, jota voi käyttää myös jauheena. Lue mitä terveysvaikutuksia pinaatilla on.

8
Chia-siemenet – terveysvaikutukset ja hyödyt Chian siemeniä

Pienikokoiset chia-siemenet ovat terveysvaikutuksiltaan monipuolisia. Entä oletko jo kokeillut chia-vanukasta?

51
Evolve Organic Beauty – luonnonkosmetiikkaa Englannista

Evolve Organic Beauty on englantilainen luonnonkosmetiikan brändi. Se valmistaa vuosien kokemuksella luonnonmukaisia kosmetiikan tuotteita.

61
Korealainen kosmetiikka Korealaista kosmetiikkaa

Korealainen kosmetiikka on vallannut Suomen markkinat. Mitä korealainen kosmetiikka oikein on?

23

Ei kommentteja

Tuotevinkit