Luontaistuotteet ja luontaistuotteiden edut
Synteettisesti valmistetut kauneustuotteet ovat saaneet viime vuosina huomattavasti negatiivista julkisuutta. Yritysten välinen kilpailu on osaltaan vastuussa siitä, että kauneustuotteissa on alkanut esiintyä yhä suurempia ongelmia. Kauneustuotteiden kokonaiskulutus onkin niin suurta, mistä johtuen on kilpailu alalla kasvanut räjähdysmäisesti.
Kemikaalit eivät ole hyvästä ihmiselle
Kauneustuotteita valmistetaan jopa yli viidestä tuhannesta erilaisesta kemikaalista, joista osaa ei ole tutkittu kunnolla, eikä välttämättä edes hyväksytty käytettäväksi. Iho on ihmisen suurin elin ja sen kautta ihmisen elimistöön imeytyy suurin osa haitallisista aineista. Haitalliset aineet imeytyvät elimistöön pääasiassa iholle levitettävistä tuotteista. Joissakin tapauksissa yli 60 prosenttia voiteessa, rasvassa tai meikissä käytetyistä kemikaaleista imeytyy ihon läpi verenkiertoon. Aineet kerääntyvät elimiin vähitellen ja pysyvät elimistössä jopa vuosien ajan.
Yleisesti oletetaan, että haitallisia aineita pystyisi välttämään lukemalla tuoteselosteet huolella ja välttelemällä haitallisiksi tulkittuja tuotteita. Yyritykset eivät kuitenkaan aina kerro koko totuutta tuotteistaan. Syy tähän löytyy muun muassa aiemminkin mainitusta äärimmäisen kovasta kilpailusta alalla.
Luontaistuotteiden edut
Vaihtoehtona kemikaaleja käyttäville tuotteille ovat luontaistuotteet. Aidot luontaistuotteet eivät sisällä ihmiselle haitallisia kemikaaleja, vaan ainoastaan ainesosia, jotka löytyvät luonnosta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että on olemassa myös yrityksiä, jotka markkinoivat tuotteitaan luontaistuotteina, vaikka näin ei oikeasti olisikaan.
Kauneustuotteita valmistetaan jopa yli viidestä tuhannesta erilaisesta kemikaalista, joista osaa ei ole edes tutkittu kunnolla!
Luontaistuotteiden käyttäminen estää haitallisten kemikaalien ja synteettisten aineiden kertymisen elimistöön. Käyttämällä ainoastaan luonnosta löytyvistä ainesosista valmistettuja luontaistuotteita, voi olla varma, että elimistöön ei kerry tuntemattomia ja pahimmillaan vaarallisia ainesosia.
Luontaistuotteiden hyötyjä
-
Luontaistuotteet eivät sisällä haitallisia kemikaaleja
Toisin kuin synteettisesti valmistetut tuotteet, luontaistuotteet eivät sisällä tuntemattomia tai jopa haitallisia ainesosia.
-
Käytetyt ainesosat tunnetaan tarkasti
Luontaistuotteissa käytetään luonnosta saatavia ainesosia, joiden vaikutukset ja hyödyt on tunnettu jo vuosisatojen ajan.
-
Vaihtoehto jokaiseen tarpeeseen
Luontaistuotteista löytyy vaihtoehto jokaiseen tarpeeseen. Luontaistuote on tehokkaampi ja ympäristöystävällisempi.
Yksi luontaistuotteiden etu on tietysti myös se, että käyttämällä niitä autat ympäristöä. Valmistusprosessissa ei vapaudu ympäristöön myrkkyjä, kuten tapahtuu kemikaaleista valmistettujen tuotteiden kohdalla. Lisäksi eläinkokeita ei sallita suurimmalle osasta luontaistuotteita.
Yksi suurimmista hyödyistä käytettäessä luontaistuotteita on itse tuotteiden tehokkuus. Luonnosta saatavien ainesosien vaikutukset on tunnettu tehokkaiksi ja hyödyllisiksi vuosisatojen ajan. Luontaistuotteista löytyy vaihtoehto jokaiseen tarpeeseen. Luontaistuote on tehokkaampi ja ympäristöystävällisempi, eikä siitä ole haittaa käyttäjälleen. Tee hyvä teko itsellesi ja ympäristölle ja vaihda luontaistuotteisiin!
Tilaa luontaistuotteet edullisesti netistä
Tältä sivustolta löydät artikkeleita liittyen luontaistuotteisiin, sekä linkkejä luontaistuotteita myyviin luontaistuotekauppoihin. Luontaistuotteiden tilaaminen netistä on useimmiten halvempaa sekä luonnollisesti myös vaivatonta ja helppoa. Luonto tuottaa todellisia ihmetuotteita, kuten Acai ja Goji-marja.
Luontaistuotteet Kemikaalit eivät ole hyvästä ihmiselle, minkä vuoksi luontaistuotteet ovat yhä suositumpia. Lue lisää luontaistuotteista.
Acai-marja Acai-marja (Acai berry) on yksi viime vuosien puhutuimmista terveystuotteista. Tämä Brasilian sademetsissä kasvava marja on käsittämättömän terveellinen ihmemarja.
Goji-marja Goji-marja on varsinainen vitamiinipommi, erityisesti B-vitamiinien osalta. Marja sisältää lisäksi runsaasti hivenaineita ja aminohappoja.