Alevahti.fi

Havupuu-uutejuoma – hyödyt ja terveysvaikutukset

Ensimmäiset Karin Havupuu-uutejuomat valmistettiin jo vuonna 1975. Tuotteen valmistuksessa hyödynnetään edelleen suomalaisen kansanperinteen kokemuksia havupuu-uutteen valmistuksessa ja terveysvaikutuksissa.

Nykyään valmistuksessa hyödynnetään myös viimeisimpien tieteellisten tutkimusten tuloksia. Koetut hyödyt eivät siis perustu enää pelkkään uskomukseen, vaan tutkimuksia on tehty yliopistossa niin Helsingissä kuin Turussa.

Pullo Karin havupuu-uutejuomaa, taustalla männynoksia

Karin Havupuu-uutejuoma valmistetaan edelleen nuoren männyn kuoresta ja nilasta sekä lähdevedestä. Se on gluteeniton, maidoton, soijaton ja vegaaninen luontaistuote. Karin Havupuu-uutejuoma on myös vuoden 2021 terveystuotteeksi valittu tuote.

Vaikka Karin Havupuu-uutejuoma on se alkuperäinen havupuu-uutejuoma, on nykyään saatavilla myös muiden valmistajien vastaavia tuotteita — ja voipa havupuu-uutteen terveysvaikutukset hyödyntää myös tabletteina tai tiivistettynä uutteena.

Tuotteissa on myös jonkin verran eroja. Jotkin valmistajat käyttävät esimerkiksi merisuolaa auttamaan nesteen imeytymisessä. Joka tapauksessa havupuu-uutejuoma on puhdas luonnon tuote, eikä siinä ole mitään ylimääräistä eikä keinotekoista.

Hyödyt ja haittavaikutukset

Havupuu-uutejuoman hyödyt ja terveysvaikutukset perustuvat sen sisältämiin antioksidantteihin. Monet kokevat havupuu-uutejuoman virkistävän ja tuovan elinvoimaa. Lisäksi sen hyötyihin uskotaan aineenvaihdunnassa ja vastustuskyvyssä. Niin sanotusti metsäinen maku on kohtalaisen voimakas ja tuo tunteen kuin olisi metsän keskellä luonnossa. Tällä voi olla myös tietty henkinen vaikutus, onhan luonnolla tutkitustikin positiivisia vaikutuksia ihmisen terveyteen.

Havupuu-uutteella ei ole tunnettuja haittavaikutuksia. Tuhansien suomalaisten jo vuosia käyttämä tuote on aito luonnon tuote. Valmistuksessa käytetyt männyn kuori ja nila sisältävät kasvia suojaavia yhdisteitä, jotka suojaavat mäntyä liialliselta UV-säteilyltä, tuhohyönteisiltä, viruksilta ja bakteereilta.

Havupuu-uutejuoma sopii niin lapsille kuin aikuisille – suositeltu päiväannos on 1-2 desilitraa – tehokuurina jopa 4 desilitraa päivässä. Havupuu-uutejuoma on parasta nautittuna kylmänä. Avattu juoma suositellaan käytettäväksi noin viikon kuluessa, mutta yleensä juoma tulee hyödynnettyä nopeammin!

Karin havupuu-uutejuomaa on saatavilla niin yksittäisinä pulloina kuin 6, 10 ja 20 pullon pakkauksissa. Jos et ennen ole havupuu-uutejuomaa kokeillut, kannattanee aloittaa yhdestä pullosta.

Samat terveysvaikutukset tabletista tai tiivistetystä uutteesta?

Juoman ohella samat havupuu-uutteen terveysvaikutukset voi nyt saada kätevässä tabletissa. Tablettien valmistus perustuu samaan menetelmään, mutta uute on puristettu tablettimuotoon, joka sopii esimerkiksi usein matkustavalle paremmin.

Havupuu-uutetta on saatavilla myös tiivistetyssä muodossa. Tippapullosta käytettynä havupuu-uutteella on tietysti samat terveysvaikutukset kuin juomallakin. Jos ei halua täyttää kaappejaan kymmenillä havupuu-uutejuomapulloilla, voi tabletti tai niin sanottu tiivistetty uute olla hyvä vaihtoehto.


Onko sinulla kokemuksia havupuu-uutejuomasta? Oletko huomannut sen terveysvaikutuksia? Kirjoita kommentti!

Kategoriat ja avainsanat

Lue myös

Paras vedenpuhdistin Vettä, johon tipahtaa vesipisara

Vedensuodatin poistaa vedestä kalkkia, raskasmetalleja sekä muita epäpuhtauksia. Jos haluat esimerkiksi, että juomavesi on mahdollisimman puhdasta, kannattaa harkita vedenpuhdistimen hankkimista.

♥ 20
Pakurikäävän terveysvaikutukset Kuutioita pakurikäävästä

Pakuri on todellinen luonnon oma superfood! Minkälaisia terveysvaikutuksia pakurikäävän käytöllä on?

♥ 34
Mustikkajauhe – terveysvaikutukset ja hyödyt Mustikoita kulhossa

Mustikkajauheella voidaan saada samat terveysvaikutukset kuin tuoreilla mustikoilla. Lue lisää mustikkajauheen hyödyistä.

♥ 51
Astaksantiini Astaksantiinikapseleita

Astaksantiini on voimakas antioksidantti, joka voi auttaa esimerkiksi auringonvaloa vastaan sisäisesti. Lue mitä muita hyötyjä astaksantiinilla on.

♥ 13
Maca-jauhe – hyödyt ja kokemuksia Maca-jauhetta otettuna kulhosta lusikkaan

Maca on todellinen superfood Perusta! Lue Maca-jauheen hyödyistä ja jaa kokemuksesi sen vaikutuksista.

♥ 40
Paras mehustin Mehustin ja hedelmiä pöydällä

Mitä jos voisit tehdä mehua juuri niistä raaka-aineista, mistä pidät? Tämä onnistuu, kun otat avuksi mehustimen!

♥ 14
Lehtikaali Foodin Lehtikaalijauhe, taustalla tuoretta lehtikaalta

Lehtikaali on tuttu kasvis kauppojen tuoreosastoilta. Harva kuitenkaan tietää sen terveysvaikutuksia, jotka saa hyödynnettyä myös lehtikaalijauheena.

♥ 10
Nokkosen terveysvaikutukset – tee, jauhe ja siemenet Nokkosia

Nokkonen on kotimainen superfood, joka tunnetaan terveysvaikutuksistaan. Nokkosen hyödyt voi saada niin kuivattuna kuin tuoreena.

♥ 58
Melarest kokemuksia – entä vaihtoehdot? Useita Melarest Melatoniini -tuotteita rinnakkain

Melarest on mainoksista tuttu melatoniini. Minkälaisia kokemuksia Melarest Melatoniinista on? Entä mitä vaihtoehtoja sille on?

♥ 46
Krilliöljy Krilliöljykapseleita purkissa

Krilliöljy on monille toimivin tapa saada tarpeeksi omega-3 -rasvahappoja. Miksi käyttää krilliöljyä kalaöljyjen sijasta?

♥ 11

Ei kommentteja

Tuotevinkit